Ikkuna eiliseen

Kirjoitin aikaisemmin talvella vanhasta, kauan asumattomana olleesta maalaistalosta, jota sain olla korjaamassa ja palauttamassa lähemmäs oman loistokautensa kuntoa. Tekemistä jäi vielä runsaasti ja työ jatkuu ehkä vielä myöhemmin. Tai siitä on hyvä jatkaa muidenkin, kun usko siihen on todistettu, että myös tämä talo oli korjauskuntoinen.

Talo on tyypillinen vanha pientilan päärakennus, jonka alkuperäinen osa on 1800-luvun puolelta. Myöhemmin sitä on laajennettu ja remontoitu, viimeksi heti sotavuosien jälkeen.

Leivinuuni sai uuden pinnoitteen tiilitasoitteesta. Vanha pinnoite oli keraamisilla laatoilla tehty ja kiinnitetty kalkkilaastin kanssa. Laatat olivat heikosti kiinni ja ne oli kokenut myös pientä ilkivaltaa.
Uuni on funktionaalinen ja tyyliltään varmasti tuolta sotien jälkeisiltä vuosilta. Uunin huuva ja hormi on muuraamalla tehty ja se lähtee pilarien välistä luukun yläpuolelta.

Hella on oman aikansa uusinta talotekniikkaa ja siinä on painovoimaisen lämminvesikierron varaaja. Tai oikeastaan varaajaa siinä ei ole ollut, vaan vesi vain on kiertänyt oman tulipesänsä kautta ja siis ilman kiertovesipumppua. Vintillä hellan yläpuolella oli avonainen paisuntasäiliö, joka oli useamminkin kiehunut yli ja lahottanut välipohjan kannatinhirsiä ja kattopanelointia. Nyt tämä järjestelmä poistettiin käytöstä ja tilalle tulee osaltaan tämä vanhempi tapa lämmittää puilla.

Muurasin hellan tulipesään uudet tulikivet ja pellitin puhkipalaneet paistouunit, sekä muotoilin pellistä puuttuvan paistouuniluukun. Paistouunit eivät tule enää käyttöön, mutta näin savukaasut ei jää pyörimään niihin ja hidasta vedon syntymistä. Muutoin hella on nyt toimiva ja antaa tarvittaessa nopeaa lämpöä. Siihen laitettiin myös ehjät keittolevyt.

Leivinuunin lämmittämiseen pitääkin varata aikaa useampia päiviä, kun sitä lähtee talvipakkasilla lämmittämään kylmästä. Peruslämpö vaikka sillä sähköpatterilla helpottaa kyllä asiaa.

Seuraavana työvaiheena olisi ikkunoiden korjaus. Lasittamista, puuosakorjaamista ja maalaamista.

Kattojen helmipanelointia oli korjattava useista kohdista, myös vanhojen kattovuotojen seurauksista johtuen. Näissäkin katoissa helmipanelin leveys vaihteli ja samassa katossa saattoi olla kolmeakin leveyttä. Jossain kohtaa panelia piti kaventaa ja toisessa taas leventää, kun kyseessä oli parin- kolmen metrin panelien tarpeesta.

Lattiat on lakattu uretaanialkydi- venelakalla, joka on tärpättiohenteista. Lakatun lattian voi myöhemmin maalata, jos haluaa väriin vaihtelua. Vahattuja puulattioita ei voi maalata.

Katot on maalattu alkydiöljymaalilla. Eli tavallisella ovi- ja ikkuna- tehdasmaalilla.

Kolmen kamarin seinät levytin puukuitulevyillä jotka esiliisteröin Sateenkaarivärien "vanhanajan liisterillä". Seuraavana päivänä "tapetoin" samalla liisterillä seinille makulatuuripaperin tasoittamaan seinää ennen varsinaista tapetointia. Makulatuuripaperi on tasaista paperitapettia ilman kuviointeja. Nyt käytin kuitenkin edullisempaa ja hyvää vaihtoehtoa, eli maalarin suojapaperia. Kolmantena päivänä vasta pääsi itse tapetointityöhön.

Viimeksi rakennetun huoneen sisäväliseinässä pinkopaperin alta löytyi nätisti harmaantunutta talon vanhinta hirsiulkoseinää. Rautatiekin on ollut silloin vielä aika uusi, kun tämä hirsiseinä on jo ollut katsomassa radan suuntaisesti Turusta tulevia, tai sinne meneviä höyryvetureita vaunuineen. Nyt se on ikkuna eiliseen, joka katselee uutta helmipanelikattoa ja paperoituja seiniä.

Puolustuspuhe rautanaulalle

Olen pidempään jo miettinyt, että pitäisi kirjoittaa vähän tarinaa rautanaulan käytön puolesta. Ajatukseen on vaikuttanut ensinnäkin se, että minulta on muutaman kerran kysytty vanhan lattian lautojen kiristämisestä lattiajuoksuihin ts. koolauksiin paremmin kiinni. Usein vanha lattia paikka paikoin narisee ja sitä voi yrittää kiristää naulaamalla tai ruuvaamalla lattiajuoksujen, eli naularivien kohdalta. Itse puolustan pääasiassa naulaamista.

Toinen seikka naulasta kirjoittamiselle on se, että edesmennyt suuri suomalainen rauhan aatteen mies, sosialista, osuustoimintamies ja teosofi, Yrjö Kallinen on tarinan mukaan pitänyt aikanaan parituntisen puheen valmistelematta ja improvisoiden juuri rautanaulasta. Hän oli palkittu puhuja.

Yrjö Kallisen elämäntyö ja tuotanto on itsessään tutustumisen arvoinen. Hän oli kävelevä paradoksi, joka sai neljä kuolemantuomiota kansalaissodan kenttäoikeuksilta, koska oli aseistakieltäytyjä ja puolueeton rauhanvälittäjä. Hän selvisi myös punavankileireiltä, jossa piti vielä kiinni kasvissyönnin periaatteestaan. Näistä huolimatta hän toimi myöhemmin vielä salkuttomana puolustusministerinä.

Jos Yrjö Kallinen alkoi kiinnostamaan, niin tästä on hyvä aloittaa, ajan ja ajatuksen kanssa!!

Luulen, ettei tuosta puheesta rautanaulan puolesta ole olemassa muistiinpanoja, mutta rautanaula on puolustuksensa ansainnut.

Paineilmanaulaimen, eli naulapyssyn liimakampanaula ei ole koskaan sama asia, kuin käsin lyöty galvanoitu rautanaula. Liimakampanaula on karhennuksestaan huolimatta liukkaampi, eli helpompi vetää puusta ulos. Paineilmanaulaimen käyttö on useissa paikoissa perusteltua ja puolustaa kyllä paikaansa. Pääasiassa uudisrakentamisessa sillä saa työhön tarvittavaa joutuisuutta.

Kun vanhan hirsikehikon ulkopintaan naulataan laudoitusta tai tuuletusrimoja, on naulain täysin tunnoton sille, että uppooko naula kovaan puuhun vai juuri siihen halkeamaan. Käsin naulattaessa timpuri tuntee puun kovuuden ja naulan pitävyyden. Näin jokainen naula tulee tarpeeseen ja täyttää tehtävänsä. Myös puu säilyttää paremmin lujuutensa, kun sitä ei ole murjottu naulapyssyn sarjatulella.

Vanhoja lattioita purettaessa yleensä huomaa, kuinka arvokkaita rakennustarvikkeita rautanaulat on ennen olleet. Useimmin pontatuissa kapeammissa laudoissa huomaa, että vierekkäisiä lautoja ei ole lyöty kiinni samalle juoksulle. Usein voi myös useampiakin lautoja olla vailla ensimmäistäkään naulaa, eikä tätä ole huomannut lattioiden narisemisesta tai muustakaan. Siinä on timpuri tiennyt, mihin on naulansa lyönyt.

Kun hirsikehikkoon uusitaan lattiarunko kannattajineen kokonaan, lyödään sinne reunalankut kiertämään huonetta lattiakannattajapalkkien korkeuteen suoraan hirteen kiinni. Tässä kuvassa 50x200 sahatavaraa, joiden päälle tulee lattiajuoksut ristikkäin kannattajapalkkien kanssa. Tämä on siis yksi tapa tehdä, ja muitakin tapoja varmasti on. 

Reunalankun ja hirsiseinän väliin laitan pellavanauhan, joka antaa tuulensuojatiiveyttä. Naulaan reunalankut kiinni hirteen viiden- tai kuuden tuuman (125 tai 150mm) galvanoiduilla rautanauloilla tarpeen mukaan. Reunalankkujen korkeuden hakemiseen ja passaamiseen kannattaa käyttää pienempiä nauloja tai sitten niitä koneruuveja. 

Isompi naula vaatii vähän isomman vasaran ja itselläni on 16 unssinen normaalikäytössä ja 20 unssinen näissä runkotöissä. Kun reunalankun naulat on lyöty timpurinvasaralla pohjaan, voi nauloja vielä saatella perille pitkävartisella viiden kilon lekalla. Siinä huomaa hyvin, kuinka naula lopulta imaisee kovaan puuhun kiinni. Samaan ei koneruuvi pysty, mutta ehkä isompi täkkipultti juuri ja juuri. 

Olen kuullut sanottavan, että neljän tuuman (100mm) naula, joka on neljä milliä paksu, kestää leikkauslujuutta 400kg. Tästä päättelen, että kuusi milliä paksu kuuden tuuman naula kestää sen 600kg poikittaista painoa. Siitä on jo aika helppo päätellä, että montako naulaa tarvitaan kannattamaan lattiaa. 

Käsin lyötävän naulan ja timpurin vasaran yksi yhteispelin ehdoton vahvuus on siinä, että vasaran iskupinta on huomattavasti suurempi, kuin naulan kanta. Tällä iskupintansa alalla vasara saattelee myös sitä vanhaa narisevaa lattialautaa kiinni siihen lattiajuoksuun. Naula pitää laudan juuri siinä syvyydessä, mihin vasaran isku sen saattoi. 

Lattialautojen rakosista on voinut myös vuosien aikana joutua hiekkaa laudan ja juoksun väliin, eli lattialauta tarvitsee oman iskunsa, eikä pelkkä naula. Neljän tuuman naula on keskimäärin sopivan mittainen vanhan lattian kiristämiseen. 

Koneruuvit on kovasti yleistyneet ja nekin on hyviä oikeassa paikassa. Galvanoitu, eli kuumasinkitty rautanaula on kuitenkin kustannuksiltaan huomattavasti halvempi ja näissä kohdissa käytettynä huomattavasti parempi.  

Koneruuvi painaa vanhaa lattialautaa juoksua vasten juuri sillä voimalla, minkä sen kannan uppokartion pinta-ala myötään antaa. Toisin sanoen, ruuvi uppoaa lautaan kuin veitsi sulaan voihin ja jättää helposti narisevan laudan vielä irti juoksusta. Myös ruuvin etenemä puussa on iskettyä naulaa paljon hitaampi, eli tehottomampi. 

Kun ruuvi on kerran lattialautaan upotettu ja lattia maalattu tai lakattu, niin ruuvin kannat on maalilla ja lakalla täytetty. Näistä ruuveista voi vielä joka toinen tarvittaessa lähteä pois ruuvaamalla, mutta loput täytyy murjoa sorkkaraudan kanssa ja lattialautoja rikkoen. Rautanaulalla lyöty lattialauta on paljon helpompi saada ehjänä purettua.

Kahta uutta puuta kiinnitettäessä täytyy koneruuvissa olla kierteetöntä kaulaa kiinnitettävän puun paksuuden verran. Muutoin puiden keskinäinen kiristyminen on heikompaa. 

Myös konenaulaimen, ts. naulapyssyn antama isku kohdistuu vain naulan kantaan. Eli naulapyssy ei kiristä lautaa koolausta vasten, vaan kiristymisestä on varmistuttava muutoin.

Sähkösinkitty, eli kirkas rautanaula on hyvä apurakennelmatöissä silloin, kun rakennelma täytyy kohtapuoliin purkaa. Kirkas rautanaula pureutuu galvanoitua huonommin puuhun, eli on helpompi vetää puusta ulos. Kirkas rautanaula on myös galvanoitua halvempi ja paras naula juurikin telinetöissä.  

Haju vanhassa talossa

Tuli mieleeni tällainen aihe, kun minulta kysyttiin puhelimitse hajuongelman syytä uudessa talossa, joka on vanhoista hirsistä tehty. Talo oli kaikin puolin ajateltu allergiavapaaksi ja rakennettu ekologisilla materiaaleilla hengittävänä sekä painovoimaisella ilmanvaihdolla.

Lyhyen puhelinkeskustelun aikana kävi ilmi, että talo on nyt alkutalvesta valmistunut ja seinähirretkin oli olleet rakennusvaiheessa aika lailla märkänä. Näihin märkiin seinähirsiin ja varmaan rakenteisiin muutenkin oli laitettu tilkkeeksi ja eristeeksi pellavaa. Pellava on tietenkin imenyt itseensä kosteutta ja kun hirsirunko oli vuorattu ulkoa laudalla ja sisältä puukuitulevyllä, pinkopahvilla ja tapetilla, on kosteus jäänyt viipymään hirsisrunkoon. Nyt talossa oli pistävä "navetan haju", jonka oli useat huomanneet.

Itse olen pari kertaa huomannut, että jos pellava jossain ulkoseinärakenteessa on päässyt rakentamisen aikana kastumaan, on siihen ilmestynyt vihreää hometta. Eli kostea pellava toimii homeen kasvualustana.
Tässä voisi olla yksi ratkaisu käyttää ainakin hirsien tilkkeenä tervarivettä, eli tervakäsiteltyä pellavaa? Markkinoilla on kuitenkin saatavilla tervaamatonta pellavanauhaa juuri hirsien väliin, joten sitä olen käyttänyt.

Kuitenkin ongelma tässä lienee ollut se, että taloa on rakennettu kiireellä syksyn vesisateissa ja ulko- sekä sisäpuoli talosta on vuorattu umpeen ja jätetty märkä hirsi sinne väliin.
Kyllähän se kosteus sieltä aikaa myöten "hengittämällä" puskuroituu ulos, mutta jättää jälkeensä rakenteisiin kuivaa homeitiötä enemmän kuin vähemmän. Valmiiksi homealtistuneelle allergikolle tällainen ei varmasti sovi.

Itse ihmettelen sitä kiirettä ja ajattelemattomuutta rakentamisessa ja korjaustyömailla, mikä tässä maailmanajassa on valloillaan. Kerrostalo- ja rivitalotyömaita aloitetaan syksyllä kaatosateiden aikaan ja asukkaita muuttaa seuraavana kesänä sisälle. Rakenteet on varmasti märkinä pitkään ja antaa homeille kasvualustaa.

Loppukesän kallistuessa syksyyn kattotyöfirmat markkinoivat työtään syystarjouksilla. Joka syksy ihmettelen maakuntia ajellessani, että eikö tuonkin rintamamiestalon katon olisi hyvin ehtinyt korjaamaan kuluneen kesän aikana. Syksyn sateissa siellä kuitenkin näyttää olevan kattolappeet auki ja syysmyrskyissä kevyet pressunpalaset lepattavat. Yläpohjaeristeet kastuu sitten talvikautta vasten.  Avoimella ullakolla purut ja selluvillat sieltä kuivuukin seuraavan kesän aikana. Lasi- ja kivivillat kastuessaan menettävät lämmöneristyskykyään.

Rakenteiden kastuminen ja kuivuminen jättää aina jälkeensä homeitiöitä. Homeita on aina ja kaikkialla ja niiden kanssa tässä jokainen eletään.
Vanhoissa kuivissa hirsissä voi hyvinkin olla pieniä määriä homeitiöitä, eikä niistä ole haittaa eikä ne myöskään haise. Itse en ole erityisen herkkä ja jos olisin, niin en tätä työtä voisi tehdä. En kuitenkaan vähättele toisten kokemuksia.
Kun hirsiseinään laitetaan sisäpintaan puukuitulevy ja/tai pinkopahvi sekä tapetti, toimivat nämä hyvinä suodattimina hirsistä irtoaville itiöille ja pölylle. Sama pätee lattialaudan ja alapohjaeristeen välisessä paperoinnissa, tai yläpohjaeristeen ja sisäkattolaudan välisessä paperoinnissa. Kaikki uusittu materiaali, kuten tapetit, maalit, pinkopahvit, yms. häivyttävät tunkkaisuutta vanhassa talossa.
Ulkopuoleltakin vanha hirsirunko kannattaa ehdottomasti suojata paperoinnilla tai puukuitulevyllä ja laudoituksella. 

Kun vanhaa tyhjillään ja kylmillään vuosia ollutta taloa lähdetään tutkimaan, on siinä oma tunkkainen ja tympeä hajunsa. Haju voi johtua monestakin seikasta, mutta jo yksistään siitä, että rakenteet on kosteana, kesälläkin.
Loppuvuoden työmaallani oli tämä sama tilanne, että talon ominaishaju oli pistävä, tympeä ja tunkkainen. Kun sitten vanhat romahtaneet lattiat purettiin ja täytteet kannettiin pihalle, suurin osa hajustakin jo poistui. Uudet lattioiden rakennusmateriaalit kuljetin sisälle sateiden välissä ja kuivana. Lattioiden valmistuttua työnantajankin mielestä talosta oli vanha tunkkaisen talon haju poistunut. Vielä kuitenkin on vanhat seinähirret paljaana sekä kahdessa kamarissa vanhat pinkopahvit kupruilevat ja roikkuvat.

Kun omaani, kellonsoittajan vanhaa taloa korjailin, tuli rouva naapurikylältä kysymään, että saisiko hän haistella täällä, jos vaikka löytyisi hometta. Hän kertoi olevansa erityisen herkkänenäinen huomaamaan homeen hajun. Kiersimme ylä- ja alakerran, eikä hän huomannut mitään outoa hajua. Itse olen pitänyt tätä riittävän luotettavana tutkimustietona. Kuitenkin tässäkin talossa oli lahottajasienet romahduttaneet lattiat ja varmasti kuivaa homeitiötäkin täältä löytyy.

Kun vanhan hirsirunkoisen talon ulkolaudoitusta lähdetään uusimaan, tulisi sekin mielestäni tehdä kesän aikana ja seinä kerrallaan. Vanhaa hirsirunkoa olisi hyvä säästää sääolosuhteiden vaikutuksilta. Jos aihe enemmän kiinnostaa, niin vanhemmissa teksteissäni käyn aihetta läpi.

Aamutuimasta iltahämärään

Vuoden vähentyessä ja päivien pimentyessä huomaan, että on vierähtänyt tovi jos toinenkin siitä, kun olen viimeksi tänne jotain ajatuksistani kirjoitellut.

Puusuutarin mökissä aika kuluu verkkaiseen tahtiin. Toisina iltoina voi kuulla sateen ropinaa, kun vesi jatkaa valumistaan räystäskourusta syöksytorveen. Toisina iltoina tuuli pitää pientä puhuriaan savupiipun hatussa, talon räystäissä ja ulkonurkissa. Onneksi ei kuitenkaan sisänurkissa.

Sisällä mökissä tunnelmaa riittää. Vanha Junghans raksuttaa kuluvaa aikaa tuvan seinällä saksalaisella tarkkuudella. Muurihella antaa nopeaa lämpöään aamutuimaan tai työpäivän päätteeksi. Perjantai-illan kunniaksi lämmitin leivinuunin, josta saa hyvää peruslämpöä näin leutona talviaikana koko viikoksi. Puut leivinuuniin latasin edellisenä iltana, vähän vielä kuivumaan mutta pääasiassa lämpiämään. Näin niiden syttyminen on helpompaa ja palamisesta vapautuva energia tulee parhaiten käytettyä muurin lämmittämiseen. 

Tämän vuoden viimeisimpänä työmaana olen korjannut vanhassa talossa lattioita. Vastaan tulee kokemusmielessä aina jotain vanhaa ja jotain uutta. 

Talo on ollut alkujaan vaatimaton paritupa ja vanhimmalta osaltaa varmasti 1800 -luvun loppupuolelta. Kukoistavimman kautensa se lienee kokenut sotien jälkeen, mutta viimeiset vuosikymmenet ollut asumatta. Tai ollut ilman ihmisasukkaita, sillä talon alla on asustellut mäyrä tai useampi.

Tämä eläin oli itselleni uusi tuttavuus ja tutustuinkin siihen vain netissä. Mäyrää ei enää näkynyt ja sen lähtöön on saattanut olla syynä lähimetsän brutaali päätehakkuu.

Lueskelin jostain metsästäjien keskustelupalstalta, että mäyrä saattaa asustaa metsänreunan autioituneen mökin lattioiden alla useita vuosikymmeniä ja useiden sukupolvien ajan. Mäyrän kaivama luolasto talon alla voi olla useita kymmeniä, jopa yli satametriä pitkä. Luolaston sisäänkäynti voi olla etäällä talon seinustoilta metsän suojassa.

Mäyrä on mestari kaivamaan ja sen pesäkolo voi olla savupiipun ja leivinuunin perusmuurin, eli kivikasan alla. Näitä perustuskivien alta kaivettuja tunneleita seurailin ja täytin lapiolla maata niihin heitellen ja kengällä piukkaan tallaten.

Mäyrä nukkuu pesäkolossaan jonkinlaista talviunta ja kevään koittaessa siivoaa vanhat kuivikkeet sieltä pois. Syksyllä se taas vie pesäänsä uutta kuiviketta. Tätä kuiviketta, eli pellonpientareen ruohoa oli talon lattioiden alla yhtä paljon, kuin lattioissa oli sammalta ja turvetta täytteenä.    

Purkutyötä tehdessäni juteltiin radiossa työpaikan sisäilmaongelmista. Joskus se on vain ammatinvalintakysymys.

               
Turpeet, sammaleet, purut, pehkut ja pesäkuivikkeet vain lumilapiolla kottikärryihin ja pihanperälle, mistä ne lienee aikanaan haettukin.

                                   
Talon alla ei ollut tuuletusta enää ollenkaan, koska koko ryömintätila oli lattiatäytettä ja mäyrän pesäkolojen kuiviketta täynnä. Kosteutta oli hyvin vähän paikka paikoin ja sillä kosteudella tämä lattiasienien lajiin kuuluva veijari on elänyt.

 

Kiviharkot on olleet pois paikaltaan hirsiseinän alta jo viime remontin aikaan heti sotien jälkeen. Silloin siihenkin oli valettu betonisokkeli, joka oli nyt pahasti rapistunut. Poistin murentuvan betonin ja tein tilalle uuden sokkelivalun. 

             

Kuvat ei ole lavastettuja, vaan siisteys työmaalla tuo selkeyttä ajatteluun ja joutuisuutta tekemiseen. Muurauspalju kulkee helposti mukana ja siihen voi heittää jokaisen sahaamisen jälkeen ylimääräisen puupalikan.

Ylähirren vaihtoa, pinkopahvitusta ja tapetointia

Kuluneelle elokuulle olin varannut pari viikkoa aikaa viehettävään vanhaan maalaistaloon, joka ulkoapäin näyttää enemmän Peppi Pitkätossun Huvikummulta kuin maatilan päärakennukselta. Talo on siis ympäristöönsä hieman epätyypillinen ja näyttäisi kuuluvan enemmänkin johonkin vanhan kaupungin vanhalle puutaloalueelle.
Aikataulua työlle aloimme sovittamaan reilu puoli vuotta aikaisemmin, eli viime vuoden lopulla.

Talo on valmistunut 1920- luvun alussa ja siihen on tehty arvattavasti perusteellisempaa remonttia ja perusparannusta jo sotien jälkeen 1940- luvun loppupuolella suuren jälleenrakennuskauden aikaan. Viimeisintä remonttia 1980-1990 lukujen taitteessa voisi kutsua enemmänkin ajan hengen mukaan peruspilaamiseksi. Itse annan mielelläni sanoille saneeraus ja peruspilaaminen saman arvolatauksen ja merkityssisällön.

Talo on ollut kuitenkin onnekas, koska se on löytänyt arvoisensa asukkaat. Talossa ja sen asukkaissa asuu saman aikakauden henki ja mieli. Vaatimattomuuteen tyytyvä mutta juuri siitä syystä rikas.

Taloon oli viimeisessä saneerausremontissa laitettu lastulevyt seinille ja vanhat listoitukset oli hävitetty. Asukkaat olivat levyjä poistaessaan löytäneet kauniisti patinoituneet hirsiseinät, jotka nyt toistaiseksi jää näkyviin. Myös kiinteä lastulevykomero oli rakennettu keittiöön hieman epäkäytännölliseen paikkaan.
Tätä lastulevykomeroa poistettaessa ja sen takaa oli tullut esiin lahoa hirttä katon rajassa, jossa pinnassaan sientä ja ehkä hometta.

Tässä kohtaa sain kutsun tulla paikanpäälle katsomaan, mitä olisi tehtävä ja kuinka kiireesti. Ensiksi laitoin valokuvan vauriokohdasta sähköpostilla Turun Yliopistoon sienitutkijalle, jolta sain vastaukseksi, että kyseessä on sieni, mutta ei hometta. Sienen osalta mekaaninen poisto riittäisi.
Koska en päässyt tekemään työtä heti, niin ehdotin ongelmakohdan peittämistä puukuitulevyllä ja kolojen tilkitsemistä pellavala. Levy toimisi suodattimena, eikä päästäisi itiöitä huoneilmaan ainakaan samassa määrin.

Komeron kohdalla yläkerrassa on vaatehuone, josta aloin arvailemaan, että viimeisessä saneerausremontissa olisi lastulevyn alle laitettu höyrynsulkumuoveja. Vaatehuoneen kohdalla jostain syystä muovin pintaan tiivistynyt vesi olisi valunut ja lahottanut komeron takana ylähirsiä.
Lopulta vastaus oli yksinkertaisempi, eli vanha kattovuoto oli joskus kastellut ja lahottanut seinähirsiä. Syy oli kyllä korjattu, eli kattovuoto, mutta seurausta ei oltu viitsitty korjata, eli lahovauriota. Sen päälle oli laitettu ilmansulkupaperointi, jossa muovipinnoite ja lastulevykomero. Hirsiseinä oli ollut varmasti vielä märkä kun se oli levytetty, koska sieni oli kasvanut siellä jonkin aikaa ennenkuin seinä oli riittävän kuiva sienen kasvun pysähtymiselle.

Vaihdoin kolme kerrosta ylähirsiä reilu kahden metrin matkalta, joista osa jäi näkyviin sisäseinään. Viimeiset Toijalan vanhan paritalon hirsistä jatkavat elinkaartaan vanhan talon hirsiseinässä nyt Ypäjällä. Lahonneet hirret sain sahattua seinästä pois sisäpuolelta rikkomatta ulkovuorilaudoitusta. Turhaa olisi rikkoa enemmän kuin on pakko.

 

Viimeiset päivät työmaalla kuluivat nautiskellen siisteistä sisätöistä. Vuorossa oli pinkopahvin asennusta ja tapetointia vinttikamarissa.

Huonetta oli edellisten asukkaiden toimesta aloitettu saneeraamaan sillä ajatuksella, että seiniin tulee sisäpuolinen lisälämpöeristys. Tästä rakennustavasta luovuttiin heti. Yläkerran seinät ovat purueristeiset ja niinkuin arvata saattaa, niin puru oli joiltain osin painunut. Ikkunan alla oli tyhjää jonka täytin pellavalla ja seinien yläosassa on tyhjää, jotka voi täyttää vintiltä käsin. Tässäkin kohtaa vintin purueristyksen parantaminen lisäämällä purua tai selluvillaa on huomattavasti parempi ratkaisu, kuin seinien lisäeristäminen.

Pinkopahvia, nupirihmaa ja nupinauloja kannattaa varata aina vähän reilusti. Itselläni on tapana naulata pinkopahvin lattian- ja katonrajat, sekä nurkat. Eli tässä kuvassa pinkopahvialueen pysty- ja vaakareunat. Keskisaumat liimaan "erikeeperillä" vahvennetulla vinyylitapettiliisterillä ja kymmenen senttiä päällekkäin. Liimasauma ei vaikuta seinän hengittävyyteen. 

Tässä seinässä korkeutta on 2,4m ja leveyttä 4,3m. Nupirihmaa siihen kuluu 13,4m. Nupinauloja lyön noin 2cm välein, eli 50 naulaa metrille. Joten nupinauloja kuluu 13,4m matkalle 50x13,4 = 670 nupinaulaa.

Ovi- ja ikkuna-aukkojen pieliin pinkopahvi naulataan myös, joten ne on laskettava mukaan. 

Nupinauloina käytän Challenge- merkkisiä, joissa naulojen kappalemääriä ei paketeissa ole mainittu. Yleisohjeet naulojen menekille on liian suurpiirteisiä yleensä. 

Challenge- nupinaulapaketti painaa 500g, mutta naulojen pituuksissakin on eroja. Olen laskenut kappalemäärät, joten 20mm pitkiä nauloja paketissa on noin 850kpl ja 25mm pitkiä nauloja noin 750kpl.

Näillä tiedoilla menekin laskeminen on jo aika tarkkaa. Myös kattohuopanauloja voi pinkopahvituksessa käyttää ja niitä löytyy tavallisista rautakaupoista helpommin, mutta oikea nupinaula on mukavampi käytössä.

Pihasauna Humppilaan valmistui

Kuluneen kesän työmailla yksi iso merkkipaalu tuli saavutettua. Humppilan kesäsauna tuli valmiiksi. Tekemistä siihen vielä jäi, mutta loppu työ on talon omalle väelle sopivaa puuhastelua mökkeilyn ohessa. Hirsien tilkitsemistä pellavalla ja punamultamaalin keittämistä ennen seuraavaa juhannusta.

Hirsien tilkitseminen on aikaavievää hommaa ja huolelliselle ihmiselle sopivaa. Vanhoissa valmiiksi varatuissa hirsissä, joissa vanhaa numerointia ei voinut paljoa hyödyntää, tilkevaraa jäi paikka paikoin reilummin. Koska hirsien nousuakin piti pyrkiä tarkoin hyödyntämään, niin varaamisessakin oli huomioitava, että hirret riittävät. Tarkalle lopulta hirsien kanssa meni, mutta ne riittivät. Kokonaista hirsikerrosta ei lopuista enää olisi saanut, mutta loput hirret menevätkin puusuutarin seuraavalle työmaalle vanhan talon ulkoseinän korjaamiseen.

Omana ajatuksenani esitin, että saunan ulkoseinien tilkitsemisen jälkeen pellavan tilkevälin voisi tervata. Tämä voisi siksi olla hyvä tehdä, että talitintit  eivät kävisi nokkimassa pellavaa talvipesiinsä. Ainakin aikaisemmin olen huomannut, että puhdas pellavaeriste kelpaa talitinteille talven tullen. Myös hiiret tykkäävät käydä hakemassa pellavaeristettä suoraan säkistä pesiinsä lämmikkeeksi. Jos nämä pikku eläimet pitävät pellavasta pesiensä eristeenä, täytyy sen silloin olla hyvä materiaali rakentamisessa myös meille ihmisille. Voiko samaa sanoa booratusta selluvillasta?
Jos sitten tilkepellavan tervaamisen jälkeen tulee huono omatunto talitinttien puoleasta, niin voisihan sitä jättää vähän puhdasta pellavaa johonkin pihakatokseen sateelta suojaan pikkulinnuille noukittavaksi.

Jonkin aikaa sitten kuulin radiosta kerrottavan projektista, jossa suomalaisille opetetaan hirsikehikon käsinveistoa ja opettaja oli Ruotsista. Ohjelmassa kerrottiin, kuinka varauksissa ei saisi olla millinkään rakoja, koska tuuli puhaltaisi niistä sisään. Itselläni tuli tästä mieleen sanonta, että "turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä". Millin rako hirressä tänään voi olla huomenna kaksi milliä. Hirsiin täytyy jättää tilkevara ja tilkkeellä varaukset saadaan tiiviiksi. Hirsien käsinveistossa tarkalle työnjäljelle ja kädentaidolle nostan hattua. Omilla korjaustyömaillani en usko, että kenelläkään työnantajalla on halukkuutta maksaa siihen käytetystä ajasta. Työ edellyttää tietynlaista joutuisuutta ja suoraviivaisuutta, mitä näkee myös vanhoissa rakenteissa ja menneiden tekijöidensä työnjäljessä.

Humppilan rakennustarkastaja kävi kesäkuussa viimeisinä töinään ennen eläkkeelle siirtymistään tarkastamassa saunan kantavat rakenteet. Hän sanoi kattorakenteidenkin olleen tuplavahvoja. Lopputarkastuksen teki nuorempi rakennustarkastaja. Hän oli aika innostunut rakennuspaikan historiasta ja siitä, että vanhoista hirsistä tehtynä näinkin näkyvä rakennus sopii hyvin siihen ympäristöön. Hänellä oli myös omat muistot siitä, kuinka oli aikoinaan ollut isän apuna tekemässä samantapaista pihasaunaa vanhoista hirsistä, johon tuli  samanlainen puulattia ulos viettävällä kourulla. Rakennuksessa ei ollut huomautettavaa ja ulkoportaatkin oli kuulemma jykevät. Itse ajattelen, että muidenkin rakenneosien pitää olla samassa suhteessa jykevät vanhoista hirsistä tehdyn rungon kanssa.

Saunan rakennuspaikan ympäristöllä ja sen historialla on oma ajattelemaan pysähdyttävä menneisyytensä kansalaissodan ajoilta. Tämäkin tölli on töyräällänsä seissyt sen toista sataa vuotta, mutta saunaa sen pienellä tontilla ei ole koskaan ollut. Töllissä on asukkaat vuosikymmenien aikana vaihtuneet ja vesikin on kannettu yhteisestä kaivosta. Naapurissa, rautatien puominlaskijan mökissä  muistellaan, että Vesalan mamma haettiin aikanaan heille saunaan lauantaisin. Nyt on kuitenkin Vesalan nykyisellä emännällä oma sauna, johon saattavat naapureistakin jotkut saada kutsun tulla kylpemään?

Kun tätä projektia aloimme ensi kertaa suunnittelemaan, on tuosta ajankohdasta kulunut nyt reilu vuosi. Aika oli ennen juhannusta viime vuonna. Tässä on ollut yhdelle tekijälle aika monta työvaihetta, eikä se ole ollut tekijälleen leipätyö siinä rahvaanomaisessa tarkoituksessa. Syksyn tehdessä tuloaan sovimme työn pelisäännöt ja sain siihen tarvittavat nuotit. Syksyn ja pitkäksi venyneen talven aikana tein saunarakennusta monet kerrat ajatuksissani. Hidas kevään eteneminen jo hieman tuskastutti. Lopulta talvi vaihtui kuin suoraan alkukesän päiviin ja pääsin työn touhuun kiinni. Vaikka tällaista työtä tekee ajatuksissaan useastikin, niin lopulta monet ratkaisut tulee siinä hetkessä ja rakennus valmistuu siinä tehtäessä.
Kun sitten viimeistä kertaa kerää työkaluja ja pakkaa niitä autoon, jää hieman tyhjä olo. Mutta ajatukset on suunnattava seuraaviin askareisiin ja seuraavalle työmaalle.

Saunan puulattian työvaiheita

Tänään iltapäivällä aloitin työmaalla kesäsaunan puulattian timpraamisen. Sauna on aika tavallisen kokoinen ja mitoiltaan 2,3m x 2,6m, eli pienempi kuin omani entisen kellonsoittajan talon pihanperällä. Tässä saunassa on lisäksi takkahuone ja pukuhuone, kun omaani on tulossa pukuhuone ja eteinen toisistaan erotettuna.

Tässä Humppilan kesäsaunassa saunan puulattian runko on yksinkertaisempi kuin omani, siksi koska on neliöiltään pienempi. Ajattelin, että pari kuvaa siitä voisi selkeyttää harrastajatimpureille oman vanhan saunansa lattian suunnittelua ja tekemistä. Tästä minulta on kuitenkin jonkinverran kyselty.

Terve vaan!

Pituussuuntaiset reunalankut on lyöty suoraan seiniin kiinni samalle korkeudelle kuin mökin muutkin lattiat ja vatupassiin, eli vaakatasoon. Laudaksi tulee lattiaponttilauta joka on mäntyä ja kuvassa katsottuna poikittain. Kuvassa oikeanpuoleiselle lattianosalle laitan vielä pituussuuntaisen palkin, eli lankun tukemaan laudoitusta keskeltä.

Lattian kallistus, eli kaato keskilattialle, eli kouruun päin on tässä 1,3 metrin matkalla 5cm. Tämä on kourun lähtökorkeus kiukaan ja vesipadan edestä.
Kourun kaato 2,6 metrin matkalla ulkoseinälle on saman 5cm. Lattian kallistus saunaan astuttaessa kiukaan ja vesipadan edustalla on vähemmän kuin kourun loppupäässä ulkoseinustalla. Puinen lattia ei ole märkänä kovin liukas, ellei siinä sitten ole saippuaa. Kun kallistukset on reiluja, niin vesi juoksee siitä nopeammin pois ja lattian kuivuminen nopeutuu. Tässä saunassa lattian suuremmat kallistukset jää lauteiden alle ja siellähän ei kävellä. Kourunkaan ylitse ei tarvitse astua, mikä vähentää saunoessa kaatumisriskiä.

Tämä puulattiarakenne on yksinkertainen mutta helppo rakentaa, enkä usko, että sitä saisi paljon kehittämällä paranneltua. Luultavasti päinvastoin.
Keskimuuri on kevytsoraharkkoa ja kiinnitin toisen keskilankun siihen pikanauloilla, ts. holkkinauloilla. Puun ja muurin väliin laitoin bitumihuopakaistaa, koska siitä kuitenkin on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Tämänkin saunan lupakuvissa viemäriliittymä, eli lattiakaivon paikka oli piirretty tuohon keskilattialle, mistä putki nyt nousee. Kuitenkin tästä lattiarakenteesta oli suunnittelijan ja rakennustarkastajan kanssa sovittu suullisesti, eli viemäriliittymän putki olisi tullut ylös ulkoseinän ulkopuolelta. Perustusten tekijä ja kaivinkoneurakoitsija eivät kuitenkaan uskaltaneet poiketa lupakuvasta, joten sen kanssa täytyy nyt säveltää ja soveltaa.

Kirvesmiehet työskentelevät yleensä kuvien mukaan, kun taas remonttikirvesmiehen tekemisten perusteella piirretään lopulliset rakennuskuvat. Lupakuvat on yleensä työn alkuvaiheessa vanhan talon korjausrakennustyömaalla raakavedoksia. Joskus suunnittelijakin jää odottamaan, että timpuri ratkaisee työmaalla olevia ongelmatilanteita, joiden perusteella hän sitten voi piirtää kuvat puhtaaksi ja laittaa oman puumerkkinsä alle.

KUVIEN LISÄYS 12.7.2013

Lisäys 18.7.2013

Puusuutari pelti- ja putkimiehenä.

Tulisijojen edustalle piti laittaa kipinäpelti neljänkymmenen sentin leveydeltä, koska laki sen vaatii. Tuota galvanoitua sadevesikourua ja arkkipeltiä saa ainakin Turussa Virte-metallista. Kourun saisi varmaan erikseen tilaamalla saunan lattiaan sopivilla reunapokkauksilla. Kyllä se sadevesikourustakin hyvin onnistuu ja se on ainakin Virte-metallissa hyllytavaraa.

Omassa pihasaunassani betoniperustus on riittävän leveä, eli peltiä ei tarvinnut puulattian päälle laittaa.

Tämä putkihässäkkä jää piiloon saunan taakse. Yksinkertaisinta olisi ollut viettää harmaat vedet saunavesisuodattimeen. Tällä tontilla on kuitenkin kunnan viemäriliittymäkaivo noin kymmenen metrin päässä, joten lupaehtoihin kuului liittää sauna kunnan viemäriin. Viemäri tekee ylimääräistä mutkaa, koska putki nousee maasta ylös väärästä paikasta.

Tässä vesi-, eli hajulukko on tarpeen, joten tein sen putken mutkilla. Putki on 110mm halkaisijaltaan, eli ei pitäisi talvipakkasellakaan saunomisen aikana jäätyä umpeen. Lämmintä vettähän sinne valuu.
Ennen pakkasten tuloa tämä vesilukko on helppo tyhjentää kääntämällä viimeistä mutkaa. Jos nyt sattuu joskus pakkanen halkaisemaan pari putken mutkaa, niin nehän ei montaa euroa maksa. Paljon hankalammaksi tulisi, jos lattiakaivo pääsisi jäätymään halki.

Laitoin tuohon päällimmäiseksi sadevesisuppilon jossa on oma sihti. Näin ei puuroska mene viemäriin, jos sitä sattuu tulemaan vesien mukana kourusta. Sadevesisuppilo on helppo puhdistaa aika ajoin. Siihen päälle on vielä varattuna muovinen sadevesikaivon kansi, jonka voisi laittaa päälle saunapäivien välillä. Viemärisuppilo on vielä räystään suojassa, eli katolta juoksevat sadevedet ei sinne osu.