Puusepäntyöt jatkuu

 

Tämäkin pariovi on myös oma harrastetyö, eikä se ole tilaustyö. Kuitenkin haluan siitä oman jutun kirjoittaa. Sen annan asennettavaksi, tai olen itse mukana asentamassa tyttäreni perheen Haakan torppaan.

Siinä torpassa ulko-ovi on kuistin ulkoseinässä toisella reunalla. Oven sinne haluavat keskelle seinää ja paripeiliovena. Oveen käytin nyt omaa parasta mäntyä, mikä on ollut tallin ylisillä kuivumassa muutaman vuoden.  

Näissä puuovissa on se hankaluus nykyään, kun talvet on kosteita ja vesisateisia, että ne ottavat kosteutta sisäänsä ja turpoavat. Vanhassa puussa ja vanhoissa ovissa, missä puusta on jo luonnon omat kyllästeet haihtuneet, on enemmän tyhjää solukkoa, joka kerää kosteutta itseensä. Silloin puu turpoaa ja ovi alkaa talviaikaan ahdistamaan. Toisaalta auringon valon vaikutus haristaa puuta enemmän kuin kastuminen ja kuivuminen.

Tässä parioven kapeampi puoli on ns. vasikka. Mutta kuitenkin niiden yhteisleveys on 125cm. Peiliovien kehyksiä näissä on neljä pystypuuta, yhteensä noin 40cm ja karmien pystypuut lisäksi jotka turpoavat paksuussuunnassa. Pituussuunnassa puu ei turpoa tai kutistu. 

Nyt mielessäni päättelin näin, että puu on mahdollisimman kuivaa, joten jätin ovien väliin 8-9mm rakoa turpoamisvaraksi. Molemmin puolin peitelistat peittää raon.  

Jos talvella turvonnutta ovea alkaa höyläämään, voi käydä sitten kesällä niin, että ovi kutistuu ja ehkä edes lukkokieli ei ylety sinne vastarautaan, ts. telkipesään. Meillä viimeaikaiset kesät on olleet kuumia ja kuivia ja talvet vesisateisia. Eli perinteisen paripeilioven kannalta aika ääri-ilmiöitä.   

Vanhoja taloja korjatessa on itselläni se ajatus, mikä hivelee mieltä, että kun itsestäni joskus aika jättää, jää jälkeeni jotain kätteni työtä. Jos Haakan torpan tulevat sukupolvet ja asukkaat kuluttaa tämänkin ulko-oven kynnyspuuta seuraavat sata vuotta, niin on ainakin yksi työ taas täytetty.   

Edellisessä kirjoituksessani oleva lasipariovi odottaa vielä tarvitsijaa. 

Puusepäntöitä

Hiljaisempina aikoina harrastelen puusepäntöitä. Useimmin talvella omalla verstaalla. Työsuhteiden aikana voin näitä tehdä työnantajille tarpeen mukaan, mutta muuten en ole tilauspuuseppä. 

Tällaisen paripeilioven tein muutama vuosi sitten kokeilumielessä, ilman tarvetta. Karmin ulkomitat on 210 x 123,5 cm. Ovessa on välioven lukko, ja kun nyt kuvasta katson, näyttää vasen puoli olevan käyntiovi. Oikeassa ovessa on pystysalpat. Saranat on vanhat ruotsalaiset. 

 

Oven malli on minulle tuttu Ruissalon huvilasta, josta sen ulkomuistista kopioin. Lasit ovista puuttuu ja niitä menee 12 lasia yhteen oveen. Jos jollakin olisi ovelle käyttöä omassa projektissa, voi jättää minulle ostotarjouksen sähköpostiini, joka osoite löytyy blogin esittelytekstistä. Ovi on minulla varastossa kotona terapiaverstaan ylisillä.

Puuveneen rakentamisesta haaveilin jo alle kouluikäisenä, yli 50 vuotta sitten. Nuorena aikuisena, yli 30 vuotta sitten haaveilin ammatinvaihdoksesta käsityöläiseksi. Ajatus eteni niin pitkälle, että opiskelin puuveneen rakentamista ammattikoulussa Turussa puoli vuotta, kunnes täytyi hakeutua palkkatöihin. Veneenrakentamis haave vaihtui silloin laivanrakentajan ammattiin. Kymmenen vuotta myöhemmin nykyiseen kirvesmiehen, eli korjausrakentajan ammattiin. 

Nyt olen väliaikatöinä askarrellut venettä, jonka silloin ammattikoulu kuukausien jälkeen itse piirsin. Kävin vielä kuvat tarkastuttamassa koulun rehtorilla. Tämä työ on hidasta ja se on minulle vuosien projekti. Tärkeää ei ole valmis vene, vaan veneen rakentaminen. Tietenkin sen haluan valmiiksi saada. Mutta tässäkin matka on määränpäätä tärkeämpi. 

Viisi limilautaparia on nyt kiinnitettynä. Vielä kolme on tekemättä ja kiinnittämättä. Tässä työssä on paljon aivovoimistelua ja ongelman ratkaisua, kun yksin tekee. Paljon tulee virheitä, joita ammattilaiset ei tee. Veneen malli on varmaankin enemmän työvene. Tai sitten reilun kokoinen huvivene päiväkäyttöön. 

Työkalut on myös itse tehtyjä. Limilautapuristimia ja niittauspuristin. Lisäksi on niittausvasteita, polvirauta ja lyöntituurnia kuparinauloilla ja kupuprikoilla limisauman kiinnittämiseen. 

Kaaripiirustuksen tein toukokuussa -95. Venettä rakennan nyt kuusi metriä pitkänä, toisin kuin kaarikuvassa suunnittelin. Mutta malli ei siitä muutu. 

Tytöstä polvi paranee

Palaan vielä menneeseen kesään ja haluan esitellä oman nuoremman tyttäreni elämän valintaa. Viikko juhannuksen jälkeen juhlittiin häitä perheiden ja ystävien kesken, kun hän sanoin miehensä kanssa toisilleen "tahdon". Juhlat pidettiin heidän vanhan torpan aurinkoisella pihalla. Sää oli vielä epävakaista ennen pitkää hellejaksoa, mutta onnistui hyvin aurinkoisena päivänä. 

Oma elämänfilosofiani on ollut, että tunne itsesi ja muista kohtuus. Vanhoissa taloissa ja vanhanaikaisessa elämäntavassa mieli lepää ja energiat latautuu parhaiten, sen hälinän ja kiireen vastapainoksi, mitä muu sosiaalinen elämä ja oravanpyörässä rimpuilu meiltä nykyään vaatii. 

On ollut ilo huomata, että omassa jälkikasvussa myös ne arvostusten ja inspiraatioiden siemenet on lähteneet itämään ajallaan, joita olen itse pitkin matkaa koittanut kylvää. Joskus jonkun unelman toteuttaminen voi olla koko elämänmittainen matka, mutta päämäärä selvänä edessä sitä kannattaa tavoitella. 

*****

Oma Kellonsoittajan vanha taloni on jälleenrakennuskauden talo, rannikkoasutuksen takamailla ja torpparivapautuksen ajalta. Vanha torppa täällä on ollut hatara ja välttävästi rakennettu ja Pappilan alustalainen savisella maalla. Mutta itsenäistymisen vuoden 1928 jälkeen on rakennettu nykyinen taloni. Eli kohta satavuotiasta taloa saadaan juhlistaa täälläkin. Olen kuullut, että suomalaisesta talonrakennuskannasta satavuotiaita tai vanhempia taloja on alle yksi prosentti. 

Tyttäreni ja miehensä torppa Haaka on Kustavissa ja paljon vanhempaa perua ja vankalla perustalla. Kylän päärakennus on ollut kartano ja säteriratsutila. Alueelle oli kruunun eli kuninkaan lupa perustaa torppia jo vuoteen 1700 mennessä. Mutta varmuudella ensimmäinen torppa on alueella ollut jo vuonna 1750. Tämä torpan rakennuspaikka on todennäköisesti se ensimmäinen, vaikka tarkkaa kirjanpitoa kartanoilla torppien määrästä ei ole ollut. Vaikka nykyisessä torpassa ei olisi enää jäljellä alkuperäisiä rakenneosia, on se varmuudella kuitenkin vuodelta 1840, tai silloin jo ollut olemassa ja asuttu.   

Siinä on asuneet useat sukupolvet ja samaa sukua monien vuosikymmenien ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia kansakunnan kohtalonhetkiä, joissa myllerryksissä pieni ihminen kulkee, kuin vetten ääretönten vieremällä ja lastuna laineilla, ilman omaa tahtoa ja itsetoteutuksen mahdollisuutta. On eletty läpi sotien ja nälkävuosien. Kirkonkirjat kertoo jokaisesta torpasta nälkävuosina jonkun kuolleen aliravitsemukseen. Haakan torpasta 1870 -luvulla nuori mies pakeni perintöasioista tulleiden erimielisyyksien jälkeen ilman passia Amerikkaan. Pestautui laivaan ja eli hurjaa elämää. 

Suku ei hänestä enää mitään kuullut. Kuitenkin Amerikassa hän tuli kaapatuksi valaanpyyntialukseen hengenvaarallisiin töihin ja päätyi sitä kautta Uuteen-Seelantiin, jossa onnistui aluksesta pakenemaan. Hän saavutti siellä alkuasukkaiden sympatian, jotka häntä aluksi piilottelivat. Oli yritteliäs ja toimelias, pääsi elämässä eteenpäin ja löysi itselleen vaimon. Perusti perheen ja yrityksen. Eli aktiivista, sosiaalista sekä porvarillista elämää, mutta salasi suomalaisen henkilöllisyytensä perheeltäänkin loppuun asti. 

Tämä on vanhan talon menneisiin asukkaisiin sattumalta löytynyt tarina ja näitä tarinoita olisi varmasti paljon lisää, jotka meiltä lopulta jää salaisuudeksi. Omasta suvustani tiedän merkinnän miehestä kirkonkirjoissa, joka pestautui laivaan. Laiva ei koskaan saapunut määräsatamaan ja miehistö merkittiin kuolleeksi. 

*****

Haakan torpan tarina jatkuu ja on nyt myös hyvällä hoidolla ja hyvissä käsissä. Historia elää meissä joka hetki. Sen tunteminen ja siitä lukeminen kannattaa aina, koska historia jatkuu.   

Haakan torpan tarinaa voi seurata Instagrammissa tästä: 

Haakan torppa

Kesän töistä vielä

On tullut aika päivittää omia tekemisiä, koska niitä on velvollisuus kirjata ylös. Teen töitä verokortilla eli työsuhteessa ja työt on monen mittaisia projekteja. 

Elokuun työmaani oli vanha talo Turussa ja varmasti alueensa vanhin talo. Ikää nyt 115 vuotta ja alkujaan useamman perheen talo. Täällä tein ensimmäisen työsopimukseni jo 14 vuotta sitten ja kaksi ensimmäistä seinää kuusi vuotta sitten. Rakennusperinnettä eri vuosikymmeniltä

Siinä ajassa olen nähnyt perheen lapsista kasvavan nuoria aikuisia. Tällaiselle työmaalle on aina mukava palata, kun luottamus on ollut molemmin puolinen. Oikeastaan yhtään huonoa kokemusta en ole työsuhteissani tässä keikkatimpurin työssä kokenut. Johtuu tietenkin siitä, että luotan omaan intuitioon ja olen tuntosarvet herkkänä tulevien hankaluuksien suhteen. 

 

Tämä pääty talossa oli isäntää askarruttanut vuosia, että mitä rakenteiden sisältä löytyy. Oli toiveissa, että olisi hirsiseinää, mutta kuitenkin löytyi purueristeinen pääty. Tilan molemmissa kulmissa on ollut sisäänkäynnit ja portaat yläkertaan. Eli tila tässä päädyssä on ollut alkujaan kylmää eteistilaa. Talo on muuten hirsirunkoinen vankka talo, mutta rakennettu varmaankin hartiapankki rahoituksella ja vähän kerrallaan. Sama perinteinen tapa on säilynyt näihin päiviin asti, kun olen sitä vähän kerrallaan käynyt remontoimassa. Vaikka talolla on ikää kunnioitettavat 115 vuotta, ei se ole vielä valmis, koska alkuperäisissä piirustuksissa on suunniteltu yhdelle seinustalle terassi ja talon päätyihin harjakoristeet. Ne on vielä tekemättä. 

Purulla on taipumus painua, kun se on löysästi varisteltu seinän väliin. Tässä kohdassa on takana kuisti, eli tuulikaappi, joten siihen ei ole purua enempää käytetty. Muualla oli tiiviimpää ja tyhjän tilan oli joskus ampiaiset asuttaneet. Puru vaihtui puukuitueristeeksi. 

Toivotan pitkää ja selkeää syksyä, sekä hyviä inspiraatioita vanhojen talojen korjaajille ja asukkaille. 

Vanha hautalöytö

Nyt keskikesän hetkellä jotain ihan muuta höpötyksen aihetta. Mieltä on jäänyt vähän vaivaamaan vanha asia, joka aina välillä vuosien kuluessa sinne palautuu.  

Elettiin jotain aikaa 1970 ja 1980 lukujen vaihteessa oman varhaisnuoruuteni laulumailla Hämeessä. Sinne sattuma meidät oli muutamaa vuotta aikaisemmin heittänyt. Kotitölli siellä oli hirsinen, vanha ja pieni, entinen muonamiehen mökki ja meitä muksuja oli niin, että päät yhteen kolisi. Mökin takana oli naapurin omistama noin parin hehtaarin jykevä kuusimetsä. Siellä me pojat etsittiin unohtumattomia seikkailuja, kun muilta velvollisuuksilta ehdittiin.  

Metsässä oli pitkulaisia painanteita, joista meille kerrottiin, että ne olisi joko mustasurman tai isovihan aikaisia ihmisten hautoja. Mustasurma kuitenkin runteli väkilukuja Euroopassa 1300 -luvulla, eikä tainnut Suomen niemelle yltää, kun täällä oli asutus niin harvassa. 

Kerran kesällä, ehkä vuosi oli 1979, minä huomasin yhden kiven päätä sammaleen lähteneen ja siitä paljastui jotain kaiverrusta. Nimi Julius ja sen yläpuolella ehkä kaksi miekkaa ristissä. Olisiko isovihan aikainen sotilaan hauta?

Kerrottiin löydöstä kotona ja sitten siitä juttu kulki pitkin kyliä. Melkein jokainen kertoja taisi sen muistaa itse löytäneensä. Maanomistajan jälkikasvu oli käynyt paikalla myös kaivamassa. 

 

Asuin tuossa mökissä vielä oman nuoren perheeni kanssa 1980 ja 1990 lukujen vaihteessa. Kesällä 1991 kävin kuvaamassa tuon kiven halvalla pokkarikamerallani ja korostin kaiverrusta liidulla. 

Lähetin kuvat Hämeen Maakuntamuseoon ja kerroin sen tarinan kirjeessä. En saanut mitään vastausta ja vuosikymmeniksi asia itsellänikin unohtui. Kuvat kuitenkin minulla on säilyneet.

Nyt olen nostanut asiaa uudelleen esille ja viestittänyt asian Museovirastolle ja heillä ei ole tästä löydöstä mitään paikkatietoa tai muutakaan. Toivoisin, että paikka löytyy vielä ja sen museoihmiset tallentaisi tietoihinsa. Myös paikan rauhoittaminen olisi mielestäni vähintäänkin asiallista. Toivon myös, että maanomistajat ei ole siirtäneet kiveä siltä paikalta pois. Tai ettei tämän löydön tiedot uudelleen unohdu tekemättömien töiden luetteloon Museovirastossa. 

*****

Lisäys: 

Tuo nimi Julius oli yleinen miehen nimi 1700 -luvulla. Mutta myös hevoselle annettu nimi, ainakin nykyaikana. Entä tuo kuvio nimen yläpuolella? Voisiko se olla isännän ja hevosmiehen puumerkki? Olisi mukava saada asiaan joku vastaus vihdoinkin. 

Kesäkuun työmaat

Tämä blogi on tekemisteni referenssivarasto. Tässä kuvia kesäkuun työmaista, jotka on sitä tavallista perusduunia. Likaista ja raskasta, josta jonkun on sitten helpompi päästä tekemään valmista ja kaunista pintaa. 

Vanhan torpan kesäkamarin lattia kaipasi lisätiiveyttä ja eristettä. Vanhoissa rakenteissa ei ollut korjattavaa, vaan kannattavaa oli ne uusia. Vanhat lattialankut oli halkaistua pyöröpuuta, eikä niitä tässä tilassa voinut uudestaan käyttää.  

Seiniä ja kattoa on mukavampi korjata valmiin lattian päältä. 

*****

Toinen työmaa oli vähän suurempi maalaistalo, joka lepää vankasti kallion päällä. Leikatut perustuskivet on pysyneet ryhdissä, eikä niissä ole liikkumista nähtävissä. Alahirret oli kuitenkin saaneet kosteutta vuosikymmenien aikana ja se kosteusrasitus on tullut sateen muodossa. Luonnonkivi ei maakosteutta kapillaarisesti nosta. Kivijalan päällä oleva tippalankku on hyvin joskus tehty, mutta sen elinkaari on rajallinen. Kun talolla on ikää 80 vuotta, olisi niiden vaihtaminen vaikka 40 vuoden välein mielestäni aika sopiva aika talon määräaikaishuollolle. Mutta tekemistä näissä taloissa on aina riittänyt enemmän kuin tekijöitä tai tekijöillä aikaa. Alahirttä vaihdoin reilu kymmenen metriä.

Kesä jatkuu ja onneksi tänä vuonna helteet on pysyneet jossain muualla! Mukavaa kesän jatkoa kaikille lukijoilleni!

Referenssejä 20 vuoden takaa

Linkitän tämän näkyviin, niin pitkäksi aikaa, kuin myynti-ilmoitus on olemassa. 

 312 m² Pikku-Pukinpromenadi 12, 20100 Turku Omakotitalo 6h myynnissä - Oikotie 23268599

Olin tekemässä Huvila Villa Carlon remonttia silloisen työkaverin kanssa syksystä 2004 vuoden 2006 loppuun asti. Silloin minulla ei ollut digikameraa, eikä blogia. Mutta kuvia remonttivaiheista on perinteisinä pahvisina ja ne on koottuna omaan referenssikansioon. 

Tuota saunaosastoa en ole ollut tekemässä, eikä se omaan rakennusperinteen ajatukseeni edes mahdu. Mutta suurimmat työt on piilotettuna pintamateriaalien alle. Hirsikorjaukset ja tukirakenteet. Kattopaneloinnit, lattiat ja listoitukset on sitä näkyvää kättemme jälkeä. Silloin torni oli ollut pidemmän aikaa kallistuneena taloon päin. Sen meren puoleisella seinustalla ei ole yhtään hirttä, jota emme olisi vaihtaneet tai korjanneet. 

Myyntikuvia on kaunis katsella.