Hirsiaitan korjausta

Tuli menneenä kesänä tehtäväksi kaksikin vanhan hirsiaitan pelastavaa korjaustyötä, joissa tavoitteena oli tehdä työ rakennusperinteen henkeä noudattaen. Kysymys oikeanlaisesta rakennusperinteen hengen noudattamisesta on tietenkin aika periaatteellinen ja henkilökohtainen. Monikin vanha rakennus on saneeraamalla ja modernisoimalla niinsanotusti peruspilattu, ja siihenhän kaikki rakentamis- ja energiansäästömääräykset nykyään tähtäävätkin. Toisella puolen on taas rakennuskonservointi, jonka tavoitteena olisi vanhan rakennuksen entistäminen ja kuntoon saattaminen mahdollisimman tarkasti alkuperäiseen asuun. Se satavuotias hirsitalo joka konservoidaan alkuperäiseen asuunsa, kelpaa tänäpäivänä aika harvalle varsinaiseksi asunnoksi. Senhän kuuluisi olla oikeastaan sähkötön, ja huussi ja sauna pesutiloineen pihanperällä. Museomäellä sellaisia on mukava käydä kesällä katsomassa, tai tulevan joulunaikaan Turussa Kuralan Kylämäessä viisikymmentäluvun jouluvalmisteluita seuraamassa.

Ensimmäinen aittatyömaa oli täällä auranmaalla vanhan maatilan pihapiirissä muistona vanhalle rouvalle tämän pihapiirin uudisasutuksesta. Kaikki muut tilan rakennukset oli jo kertaalleen hävitetty ja pilkottu polttopuiksi hellanpesään, mutta pieni vilja- ja ruoka-aitta oli sillä paikalla seissyt lähes sata vuotta. Siinä se oli hiljaisena seurannut maaseudun elinkeinorakenteen muuttumista.
Aitan oli paikalle vanhasta pihapiiristä tuonut rouvan isoisä aikanaan, ja rouva muisteli, kuinka isäkin siitä pienestä oviaukosta viljasäkkejä selässään kantoi aitan vintille. Aitta on hänelle merkityksellinen ja hän halusi sen vielä kunnostuttaa.

Maalaamalla on viimeisten vuosikymmenien aikana saatu pilattua ja lahotettua monta hyväkuntoista rakennusta, joista yhtenä esimerkkinä tämäkin aitta. Sen olivat ammattimiehet käyneet parikymmentävuotta sitten tehdasmaalilla maalaamassa. Punamultavärisellä muovi sellaisella. Minä en syyllistäisi ammattimiehiä, vaan maalausaineteollisuutta. Ja oli tietenkin lahoamista auringonvalon haristamista tapahtunut muutenkin.

Hirret olivat olleet aikanaan kuusikulmaisiksi veistetyt ja sulkanurkkaiset, joissa paksuudet vaihtelivat viidentuuman vaiheilla. Kuitenkin nyt oli puoletkin paksuudesta pehmennyttä ja lahonnutta.
Arvioin mielessäni, että jos purkaisin aitan hirsi hirreltä ja korvaisin huonokuntoiset uusilla ja kasaisin uudestaan käyttäen vain hyvät vanhat hirret uudestaan, niin niitä hyväkuntoisia uudelleen käytettäviä hirsiä ei olisi välttämättä yhtään takaisin laitettavaksi...? Uusi kehikko ei kuitenkaan olisi enää sama vanha aitta, joka pihapiirin muuttumista ja pihapolkujen tallaajia on alusta asti vaiteliaana seurannut.

Saman aitan korjauksesta oli käynyt myös urakkatarjouksensa jättämässä toinenkin perinnekorjausyrittäjä, joka oli ajatellut tehdä korjaustyön vanhoilla hirsillä. Kuitenkin tämä yrittäjä lienee tullut siihen tulokseen, että hirsi kerrallaan vaihdettuna se olisi liian työläs, eikä urakka kestä sitä. Rakennuskonservointi tällaisessa kohteessa olisi mielenkiintoista, haasteellista ja vaativaa, mutta kun tällaisten aittojen korjauttajat eivät kaikki ole Björn Wahlrooseja. Ja tekijäkin haluaa siitä ansiotuloja. Itse annoin oman työaika-arvioni ja tekisin sen uusista 6x8 tuumaisista piiruista, eli sahatavarasta, jotka veistän hirren malliin. Moottorisaha on tällaisessa työssä ensimmäinen ja usein ainoa työkalu, mutta se on mielestäni ehdottomasti käsityökalu. Senkin jäljestä näkee tekijän kädenjäljen.

Työ tuli tehtyä ja työnantaja kiitteli lopputulosta. Ainakin hän tuntui olevan tyytyväinen, vaikka monelle se voi olla väärin korjattu. Ja nyt uutta hirsiseinää voisi vielä vaikka piiluta. Aitan sisällä on vielä vanhat lattialankut, vintti, tai parvi ja niiden rappuset.

Toinen aittatyö olikin pärekaton teko vanhan pärekaton tilalle. Aitta sijaitsee Turussa ja on kaupungin omistama.