keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Autiotalon kunnostus asuttavaksi

Niinkuin tuolla vanhemmissa kirjoituksissani jossain kertoilinkin, niin vanhan kellonsoittajan autioitunut talo ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin ensi kerran kahlasin sen ruohottuneen pihan poikki ja astuin sisälle. Jo notkahtaneen kuistin sisäportaille astuessani tiesin, että tästä olisi vaikea astua takaisin. Varmasti monia näkymä ei olisi viehättänyt vähääkään, mutta itse katselen tällaisia nurkkia aina sillä silmällä, miltä ne on joskus ehkä näyttäneet, ja miltä ne taas pienen puuhastelun jälkeen voisivat näyttää. Talo oli heti kunnostamista vaille valmis.
Nyt en kerro enempää, vaan annan kuvien kertoa, miltä täällä näytti heinäkuussa 2007.



















8 kommenttia:

  1. Remontoijan unelma, pientä pintaremonttia vailla, tuunaa mieleiseksesi! Olisi voinut lukea myynti-ilmoituksessa ;-D
    Mielenkiintoista nähdä mitä olet saanut aikaiseksi, tuollaiset talot ovat kyllä ihan aarteita, kunhan osaa niille jotain tehdä. Hitsi kun olisi kiva olla apupoikana tuollaisesa rempassa, itse en osaa kuitenkaan kaikkea tehdä, tarvitsen sen joka neuvoo ja sanoo, miten tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi varmaan myynti-ilmoituksessa lukenut, jos tämä olisi myynnissä ollut. Tässä kävi kuitenkin niinpäin, että itse otin omistajaan yhteyttä ja kyselin myyntihalukkuutta.

      Poista
  2. Tuollaista rohkeutta toivoisi löytyvän monelta muultakin. Paljon on kauniita vanhoja taloja jäänyt pelastamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänlaisissa vanhoissa-/autiotaloissa on myös se suuri etu remonttia ajatellen, että tätäkään ei oltu ns. "peruspilattu". Eli ei tarvitse maksaa mistään -70 -luvun elintasosiivestä, jonka kuitenkin haluaa purkaa siitä pois. Tekemistä voi olla paljonkin, mutta työ on aika selkeää, jos on kunnostamassa pääasiassa vanhan mallin mukaan.

      Poista
  3. Talo näyttää kuvissa upealta, vaikka oletkin varmasti joutunut tekemään sen kanssa hurjasti hommia. Jo tuo alkutilanne antaa mielikuvan kauniista ja selkeästä talosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeältä se näytti minustakin. Eli tekemistä vaille valmis! ;-)

      Poista
  4. Aivan upean näköistä, näen jo valmiina. Ja tuo keittiö 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika valmiina se on nyt ollut jo muutaman vuoden. Kalustus on vanhaa kierrätystavaraa ja jotain talonpoikaista. Keittiössä on mukavasti tilaa ja leivinuunissa on tullut ruislimppuakin paistettua. :-)

      Poista