perjantai 27. kesäkuuta 2014

Arkikuistin korjaustyöstä Vihreässä kamarissa

Työ Vihreässä kamarissa etenee mukavasti ja tekeminen on selkeää. Pilvipouta ja lämpötilana kymmenestä viiteentoista astetta on säiden puolesta paras tapa viettää kesää hirsikorjaustyön merkeissä. Muutenkin omasta mielestäni paras tapa kesänviettoon on pieni puuhastelu ja palkkatyö. Talvella sitten on mukava tehdä ajatus- ja aikamatkoja kotona keinutuolissa kiikutellen.   



Hirsityöt sain arkikuistilla edellisellä viikolla tehdyksi. Kivijalkaa emme lähteneet suuremmassa määrin oikaisemaan, vaikka siinä pientä painumista onkin. Isompi oikaisutyö olisi vaatinut enemmän purkamista, rungon tuentaa ja sen painopisteen siirtämistä pois kivijalalta, sekä kaivurityötä. Tässä pidettiin kiinni enemmänkin säästävän korjausrakentamisen ajatuksesta. Varasin hirsien alapintaa kivijalan mukaan.


Koko rakennuksen lisäosa on painunut enemmän kuin vanhaosa ja arkikuisti tolpparunkoisena kuitenkin vähemmän kuin muun lisäosan hirsirunko. Tässä lähdettiin laskemaan arkikuistin hirsirunkoa muun lisäosan kanssa samalle linjalle runkotolppia alapäästään lyhentämällä. Runko oli tunkkien varassa ja vähä vähältä lyhensin runkotolppia ja laskin tunkkeja. Kitka aiheutti natinaa, mutta runko laskeutui noin viisitoista senttiä ja on nyt sisäkatosta mitattuna puolentoista sentin tarkkuudella vaakatasossa.

Samalla kun puuhastelin vanhan kuistin laskemisen parissa, niin Tuovi ja Ville viimeistelivät kuvassa vasemmalla näkyvää kuistia, eli Vihreän kamarin sinistä vieraskuistia.


Hirsitöissä Vihreässä kamarissa on ollut mukana myös Restart, jonka tekijän salamalukko työnäyte on oikealla. Omani on vasemmalla ja pelkästään moottorisalalla tehty. Restartin työ on huolellista ja siistiä.


Kun runkoa laskettiin, jäivät lattiakannatinhirret vanhaan korkeuteensa. Vinous näkyy vielä, mutta ei enää valmiissa lattiassa.
Vanhat trossilaudat on kirveellä tukista halkaistuja ja laudoiksi veistettyjä, eikä niissä ollut suuremmin korjaamista. Laitoin trossilaudoituksen päälle tuulensuoja -puukuitulevyn, jolla tiivistäminen onnistuu tällaisessa paikassa parhaiten.


Nostin tuulensuojalevyn myös seinille tulevan lattialaudoituksen alapinnan tasalle. Kun puukuitulevyn palaset tekee noin puolisenttiä liian suurina, niin saumoista saa tiiviitä vasaralla paikalleen paukuttamalla ja laudanpätkää apuna käyttäen.


Kakkosneloset ns. pattingit huoneen pituussuunnassa puukuitulevyn päällä jakaa lattiavasojen tukien kautta syntyvän painon tasaisemmin alakannatinhirsille.




Vihreän kamarin vanha, joskus murrettu paripeiliovi korjataan nyt arkikuistin ulko-oveksi. Ajoin käsisirkkelillä vasemmasta ovesta murretun reunan kokonaan pois ja laitoin siihen uutta puuta. Ylä- ja alasalvat saan laitettua takaisin, mutta alasalpa kaipaa pientä hitsaamista. Puusuutarilla kulkee myös hitsausinvertteri mukana.

Karmipuun sisäreunaan tein lisäprofiilia yläjyrsimellä. Samalla terällä tein myös pari peitelistaa ehdotukseksi ovien keskirakoa varten.

Ensi viikko alkaa oven viimeistelyllä ja asennuksella, sekä kuistin sisäportaiden rungon teolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti