Vanha muuraustyö oli tehty kalkkilaastilla joka on hieman joustavampaa rakenteeltaan kuin nykyaikainen sementtipohjainen muurauslaasti. Toinen vaihtoehto tulisijan ulkokuoren muuraamiseen olisi ollut saviuunilaasti, joka olisi myös joustavampaa. Muurauslaasti on kuitenkin saviuunilaastia halvempaa, joten se oli riittävä syy päätyä muurauslaastiin.
Vanhan vesipadan muuri oli murtunut routimisen seurauksena, samoin kuin pohjalaatta jonka päälle savupiippu ja tulisijat on tehty. Koputtelin irti ja nostelin pois kaikki irtoavat palat vanhasta pohjalaatasta. Sitten raudoitin huolella ristiin ja valoin pohjalaatan jonka päälle muurasin tämän uuden vesipatamuurin. Vesipata on periaatteeltaan suuluukuton, mutta taivutin ja muurasin tulipesän suuaukon yläreunaan harjateräksestä poikkiraudan, johon askartelen rautalevystä roikkuvamallisen suuluukun. Luukun voi sitten nostaa kokonaan pois.
Savukanava lähtee tulipesästä kuten vanhassakin mallissa tulipesän takaa oikealta ylös. Kiertää sitten koko kierroksen valurautapataa ja liittyy savupiippuun. Padan korkeutta suhteessa tiilijakoon oli vähän hankala miettiä etukäteen, kun ajattelin tehdä muuraustyön niinsanotusti puhdasmuurauksena. Viimeiseksi päätinkin sitten laittaa ohuet tulitiililaatat jotka piilotin muurin pintaan muurauslaastilla.
Koepoltossa paperin kanssa veto oli tosi hyvä.
Käytin vanhoja tiiliä palomuurien muuraamiseen hirsiseinän suojaksi, joita olin purkanut vanhasta vesipadasta ja joita olen löytänyt pihamaan kaivuutöidenkin yhteydessä. Vanhat poltetut savitiilet ovat säilyneet vuosia ja vuosikymmeniä kosteassa maassa murentumatta. Niissä laatu, väri ja muoto vaihtelee mukavasti ja antaa elävyyttä ja patianaa muuratulle pinnalle. Sitä saman patinan halpahenkistä jäljitelmää monet hakevat kaupasta sisustamiseensa.
Tiilissä on jälkiä niiden valmistamistavasta ja ajasta eri vuosikymmeniltä menneisyydestä. Joissakin tiilissä on merkkejä sarjatuotannon menetelmästä, puumuoteista ja pinnan leikkausjäljistä. Vanhimmissa tiilissä koko- ja laatuerot ovat suurempia, eli ne on ehkä vielä enemmän yksilöllisenä käsityönä tehtyjä. Niissä on myös jälkiä heinillä kuivattamisesta ja muutama pienen käpälän jälki. Olisiko kissa juossut tiililetkan yli niiden kuivumisvaiheessa. Olen myös nähnyt lapsen pienet varpaanjäljet vanhassa tiilenkulmassa, jonka tiilen uunimuurari muurasi tuvassa uunin kulmalle näkyviin emännän toivomuksesta. Minkälainen elämäntaival lapsella sitten lienee ollutkin, niin varpaanjäljet on ja pysyy ajassa vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Vanhempi sukulaismies muisteli tässä kerran, kuinka hän pikkupoikana oli tiilien valmistustyömaalla mukana ohjastamassa hevosta, jonka tehtävänä oli pyörittää savipruukia. Hevonen oli valjastettuna kiinni aisaan, joka taas oli akseloitu keskitolppaan, eli hevonen kulki ympyrää. Savipruuki lienee ollut kaivettu kuoppa siinä keskitolpan ympärillä, johon vettä, savea ja ehkä hienoa hiekkaa lapioitiin. Hevonen sitten siellä aisan toisessa päässä ja aisan välissä jonkinlaiset pruukia sekoittavat aurat.
Vesipata oli selvästi vanhempi ja piippu olikin muurattu vesipadan kylkeen, eli päinvastoin kuin yleensä. Kuvia saunasta ennen remontin alkua löytyy edellisistä teksteistä.
