Minulta on kysytty usein saunan puulattiaan liittyvistä asioista, vaikka olen niistä pyrkinyt tyhjentävästi kirjoittamaan tässä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta kertaus on opintojen äiti ja uskonvahvistusta varmasti siinäkin tarvitaan.
Olen saanut useita viestejä, joissa minulle on kerrottu, että saunan puulattia on kestänyt kaksikymmentä, tai kolmekymmentä vuotta. Sehän on pidempi käyttöikä, kuin nykyrakentamisen elinkaariajattelu tänäpäivänä.
Pesuvesien hallinta saunassa kourulattialla on paras tapa silloin, kun halutaan ohjata vedet yhteen paikkaan ja saunasta poispäin. Rakolattia on myös hyvä ratkaisu, kunhan maapohja saunan alla on hyvin vettä läpäisevää ja suodattavaa hiekkamaata. Lupa veden imeyttämiselle maaperään kannattaa kysyä paikalliselta rakennustarkastajalta.
Olen kuullut kysyttävän, että mitenkä pihasaunan puulattiaa voisi eristää? Laittamalla lattian alapintaa uretaanilevyä, tai sitten rakentamalla täytepohja? Minä kysyisin, että miksi ihmeessä puulattiaa pitäisi eristää? Eristetty lattia pysyisi kosteana ja lahoaisi varmasti parissa vuodessa. Tärkeää on lattian tuulensuojatiiveys ja läpihengittävyys, ja että se saunomisen jälkeen tuulettuu ja kuivaa, sekä ylä-, että alapuolelta. Löylyn laki ei tunne tarvetta lattian lämpöeristämiselle.
Myös perinteinen sauna on helppo turmella ymmärtämättömällä saunan "parantamisella", jota jatkuva kehittämisen ja edistyksen tarve ja välttämättömyys palvelee.
Oman pihanperän saunani edustaa länsisuomalaista parvisaunatyyppiä, joka Pälsin mielestä jo itsessään on rappeutumisilmiö. Siinä on yhdistetty pellavienkuivatus alkujaan kylpemishuoneeksi tarkoitettuun saunarakennukseen. Parvi on vaatinut tilaa reilu kolmanneksen saunan pinta-alasta ja vaatinut liiallisia sivutehtäviä pois itse sauna-asiasta. Omasta saunastani poistin parvirakennelman ja vanhat kuivatetut pellavavarastot jätin saunan yläpohjan päälle lisäeristyksen asiaa toimittamaan.
Eristys yläpohjassa ei ole sekään niin merkittävä, koska perinteinen pihasauna on käyttämättömän ajan kylmillään. Eristeen tehtävä on siten enemmänkin puskuroida kosteustasapainoa.
Höyrysulkumuoveja ja foliopapereita perinteinen sauna ei tarvitse ja se toimii kosteusteknisesti paremmin ilman niitä. Oma saunani on sähkötön, rakenteet hengittäviä ja kylpemisen jälkeen tuulettuvia, kun jätän ovia rakoselleen. Yläpohjassa sisäkattolaudoitus on naulattu kattopalkkeihin ja sen päällä on turvetta, sammalta, pehkua, olkea, yms. luonnonmateriaalia. Nyt myös päällimmäisinä pellavanippuja muistona saunan menneestä sivutehtävästä. Kattolaudan ja eristeen välissä on sanomalehteä ilmansulkupaperina.
Saunan seinät ovat sisäpinnaltaan hirrellä ja mustuneet savusauna-ajalta. Seinän ulkopinnassa on lauta suoraan hirressä kiinni ilman tuulensuojapaperointeja. Kiukaan ja lauteiden oikeat korkeussuhteet tuovat saunojalle löylyn ja lämmön. Rakenteet eivät tarvitse lämpöeristyksiä, vaan tuulensuojatiiveyttä. Eri asia on tietenkin silloin, jos saunassa halutaan pitää jatkuvampaa peruslämpöä.
Kun kylpijä istuu lauteilla, tulisi katon olla vajaasti vihdan ulottuvilla ja löylykivien varpaiden tasalla. Tämän löylyn lain ja vaatimuksen vanhat saunantekijät tunsivat kokemuksesta.
Nykyrakentajalle ohjeelliset mittasuhteet lauteille ovat: 110cm katon alapuolella istumalaude, joka on 60cm leveä. Siitä 40cm alempana jalkalaude, joka on 40cm leveä. Jalkalauteen ja lattian välille sopivalle korkeudelle penkki, josta on helppo nousta lauteille. Hyvä on myös tehdä kaide osalle jalkalauteista istumalauteen korkeuteen.
Näin saunan huonekorkeus määrää jalkalauteen korkeuden ja kiukaan kivitason tulisi olla korkeimmillaan jalkalauteen korkeudella, vanhan kansan saunantekijöiden kokemuksen perusteella. Tätä löylyn lakia on kuitenkin rikottu jo vuosikymmeniä ymmärtämättömän oppitiedon opettamana. Paljon on meidän mielestä jo vanhoiksi luokitelluissa saunoissa pönttökiukaita, jossa kiviluukku on rinnan tasalla ja antaa saunojalle vain "napalöylyjä". Jalkoja varten on täytynyt rakentaa orsia ja sääritelineitä jalkalaudetta ylemmäs, joissa löylyä saisi myös jaloille.
Raitis ilma saunojalle otetaan perinteisesti lakeisesta, tai toiselta nimeltään lykkyluukusta, joka on lauteiden takana seinässä pään tasalla. Löyly laskeutuessaan imaisee mukaansa raitista ulkoilmaa lakeisesta ja löyly on hapekasta ja helppoa hengittää. Jatkuvalämmitteinen kiuas tarvitsee omaa korvausilmaansa palamiseen, mutta sitä omassa saunassani tulee lähimmillään lattiakourun ulosmenoaukosta. Eikä perinteinen sauna niin tiivis ole, etteikö korvausilmaa riitä palamiseen tai hengittämiseen.
Hengitys ja korvausilmaa saunassa tarvitaan vain saunoessa. Poistoilmaa, eli tuuletusta vasta saunomisen jälkeen.
Monasti yleisissä saunoiksi luokitelluissa kylpemislaitoksissa koneellinen poistoilma imetään saunoessa katonrajasta ja samanaikainen korvausilma tuodaan lattianrajasta sisään. Tähän käytäntöön on varmasti lvi-insinöörillä oma selvityksensä, mutta löylyn lakia hän tuskin tuntee. Kylmä korvausilma tuodaan jaloille ja poistoilma vie löylyä mukanaan. Jos koneellinen ilmastointi suljetaan, niin hengittäminen käy vaikeaksi.
Rakentamistani saunoista on juttua tässä blogissa myös aikaisemmilta vuosilta. Toivotan mukavia saunanrakennus- ja korjauspuuhia kaikille lukijoilleni ja asiasta kiinnostuneille, tulevalle vuodelle ja vuosille!
