torstai 9. toukokuuta 2013

Hirsikehikon siirto

Humppilaan menevä kesäsauna on nyt puusuutarin pihanperällä siirtämistä varten valmis.
Työ sovittiin tehtäväksi ja oli tarkoituksenmukaista tehdä niin, että hirsirunko puretaan vielä ja siirretään lopulliselle paikalleen osina. Kokonaisena rungon siirtäminen olisi sillätavalla työläämpää, että kuljetusauton pitäisi olla aika suuri ja savimaa täällä kantaa aika huonosti suuria painoja ja pistekuormia. Pihalle olisi jäänyt pitkän aikaa näkyvät arvet ja painaumat. Lopullisella rakennuspaikalla taas tontti on sen verran pieni ettei perille isolla autolla olisi päässyt.

Hirsirunkoon tulee vielä ylös kaksi kerrosta hirsiä, joita en kuitenkaan täällä alkanut sovittamaan huonojen pukkien varassa. Rakennuspaikalla sitten paremmilta telineiltä työ on turvallisempaa ja helpompaa. Pääasia täällä omalla tontilla työn tekemisessä oli, että hirret sai levitettyä isommalle alalle ja selvitettyä niistä vanhaa numerointia. Nyt kun hirret on tähän asti mitattu, valikoitu ja sovitettu toisiinsa, on työ rakennuspaikalla huomattavasti selkeämpää. Myös ylimmän kahden kerroksen hirret on mitattu ja numeroitu, eikä vanhan työläisasunnon hirsistä jäänyt oikeastaa yhtään ylimääräistä. Ikkuna- ja oviaukoissa on vielä sahausvaraa reilusti.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti