torstai 23. toukokuuta 2013

Vanhan katon korjaus vai uuden rakentaminen

Kattotöiden pitäisi olla tähän vuodenaikaan ajankohtaisia, vaikka niitä nähdään tehtävän nykyään pitkin vuotta. Myös syksyn sateilla.
Tähän on johtanut kattotöihin erikoistuneet kattokympit ja muut, joiden kokonaisurakkatarjous muutaman päivän työstä keskiverto rintamamiestalon kokoisessa talossa on tänä päivänä jotain viidentoista tuhannen euron luokkaa. Nykyaikainen muovitettu pelti ei paljon paperista poikkea ja niille annettu kymmenen vuoden takuu on vanhan talon katolle naurettavan lyhyt. Kuitenkin siellä katolla vanha ruosteinen poimupelti tai sammaloitunut betonitiili on pitänyt vettä useita vuosikymmeniä. Kunnostettuna ja/tai huoltomaalattuna se vanhakin katto kestää usein vielä sen kymmenen vuotta. Uuden peltikaton takuu koskee vain sitä pellin laatua, eikä katon rakentamista.
Itselläni betonitiilikaton pesu ja maalaus kustansi tuhannen euroa, jonka maalit ja hieman laadukkaampi painepesuri maksoi.



Vanha kestikievari oli rakennettu monessa osassa ja siinä oli lopulta yhdistetty päärakennus ulkorakennuksen kanssa. Rakennukset ei olleet toisiinsa nähden suorakulmaiset, vaan vinkkeli oli yli yhdeksänkymmentä astetta. Talo on ollut aikanaan komea ja on sitä ehkä tänäkin päivänä. Perimätiedon mukaan myös Ruotsin kuningas olisi siellä yöpynyt kulkiessaan valtakuntansa itäisiä läänityksiä tarkastamassa.
Talo oli ollut kuitenkin autiona ja pahuuden vallassa useita vuosikymmeniä, ennen kuin rohkeat uudisasukkaat ottivat sen kunnostamisesta itselleen elämäntehtävän.

Talossa oli useita haasteita ratkaistavaksi ja useillekin tekijöille. Kerron kuitenkin omista projekteistani ja kuvat esittävät vain omia tekemisiäni.
Yksi kiireellisimmistä oli kuitenkin katon korjaaminen ja se olikin vuotanut aumoistaan ja muualtakin enemmän kuin kymmenen vuotta.

Katolla oli viimeksi ollut betonitiili ehkä neljä- tai viisikymmentä -luvulta alkaen. Sen alla oli huopa ja alimmaisena pärekatto.
Katossa ei ollut kuitenkaan mitään niin huonoa, etteikö vanhoja rakenteita voinut jättää alimmaisiksi. Vanha kattotuolijako oli täälläkin harva joten rakensimme lisäkattotuoleja alapuolelta käsin ja saimme katolle lisätukea. Joitakin vuotokohtia korjasimme ja laudoitimme uudestaan.

Oma hankaluutensa tässä kattotyössä oli vinous ja kaarevuus. Kattolinja oli pitkällä osuudella kolmekymmentä metriä pitkä ja siinä matkalla harjalta linjattuna se oli notkolla ja kaarella kolmekymmentä senttiä keskeltä mitattuna. Tätä kaarevuutta ja notkoa ei voinut lähteä oikaisemaan, vaan se oli huomioitava ylimmissä tiiliruoteissa ja limitystä lisättävä tai vähennettävä eri paikoissa porrastamalla.

Räystään pituuslinjat on helpompi linjata suoraan lankalinjaa apuna käyttäen. Myös lappeen suoruus räystäältä harjalle on tärkeää, eli lapelinja ei saisi niiata, eli olla notkolla. Eri asia on mansardikattoihin tehdyt niiaavat räystäslinjat ja niihin se kuuluu.

Vanhat tiiliruoteet poistettiin, laitettiin vanhan huopakaton päälle uusi alushuopa ja uudet vankat tiiliruoteet. Auman pohjat pellitettiin. Lopulta katolle tuli uusi vahva betonitiili.









Toinen samantapainen kattotyö oli Turussa vanhalla puutaloalueella. Katolla oli niinikään neljäkymmentä -luvulta peräisin oleva betonitiili, jonka isäntäväki halusi säilyttää. Hekin olivat ottaneet tarjouksia kattotyöfirmoilta kokonaisurakkana, mutta päätyivät teettämään sen tavallisena timpurityönä tuntilaskutuksella, jolloin se oli monin kerroin edullisempi. Myös vanhan rakennuksen henkeen sopiva.

Isäntäväki otti itse tiilet alas katolta ehjänä ja pesi ne pihalla yksi kerrallaan. Tiiliä on kuitenkin useita tuhansia.
Lopulta he nostivat ne takaisin katolle ja latoivat paikalleen.
Alimmaisena oli pärekatto ja sen päällä useampi vanha huopa. Katto oli ehjä ja kohtuullisen suora. Tähänkin laitoimme päälle uuden alushuopakatteen ja vankat uudet tiiliruoteet.

Uusille tiiliruoteille laitan korotuslaudat ainakin kattotuolien kohdille ja suuntaisesti. Kattotuoleihin ne lyön pitkillä, ehkä viisi- tai kuusituumaisilla nauloilla kiinni. Galvanoitu eli kuumasinkitty naula on talon ulkopuolisessa rakenteessa paljon parempi kuin sähkösinkitty ruuvi.
Varsinaiset tiiliruoteet on näin hyvä kiilaamalla korottaa oikeaan linjaan korotuslautaa vasten. Kaikki kiilat pitää lopulta naulata kiinni.

Tiilien ladonta lähtee aina suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden, joten sitä varten on hyvä olla lähdölle apuviivat. Päätyräystäät vanhoissa rakennuksissa on harvemmin suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden. Tämä tulee vastaan tuulilautojen tai peltien askartelussa.






Viimeinen tämän tarinan kattotöistä oli huopakatto kolmiorimoilla tehtynä.
Talo on vanha ja enemmän kuin sen sata vuotta. Talossa on myös alkuperäinen leivinuuni ja vielä ahkerassa ja osaavassa käytössä.

Katto oli myös kerroksittain kasvanut, jossa alimmaisena päre, sitten muutama huopakerros ja viimeisenä onduline poimuhuopalevy ja niiden välissä ruodelaudoitus.
Vanhoissa katemateriaaleissa oli kerrospaksuutta aika tavalla, mutta lähtöajatuksena oli, että säästetään mikäli mahdollista, vanhoja katemateriaaleja alimmaisena. Kuitenkin kun räystäillä oli lahoa, oli niiden osalta purettava kaikki vanha pois ja uusittava myös kattotuolien ja kukkopuiden päitä.

Työn edetessä ymmärsin, etten voinut säästää vanhoja kattorakenteita oikeastaan ollenkaan. Huopakatto tarvitsee alustakseen kohtuullisen tasaisen ja kovan, tai ainakin tasalaatuisen pohjan. Pärekatto on hieman joustava mutta tasalaatuinen alusta, mutta täällä ei ollut tarkoitus uusia alimmaisia päreitä puuttuvilta paikoilta.
Kattotuolijako oli tosi harva ja paikoin jopa yli kolme metriä. Vanha kattolaudoitus oli vaihtelevaa, järeistä halkaistuista puun rungoista aina ohueseen pintakuorilautaan. Myös lautojen jatkopaikat oli monissa kohdin tehty lentokarvina tyhjän päälle, joten työskentely tällaisella kattotyömaalla oli vaarallista. Kattotyövaljaat tietenkin täytyy olla käytössä ja räystäiden alla telineet, mutta kattotyö vanhalla katolla on aina vaarallisimmasta päästä rakentamista. Myös vanhan katon miljoonat pärenaulat rispaa katolla liikuttaessa turvavaljaiden turvaköyttä.










Rakensin katon uudestaan kattotuoleista ylöspäin ja myös kattotuolien väliin lisäsin kannattajia siinä samalla. Mielestäni kolmiorima huopakaton lappeen on oltava suoralinjainen harjalta räystäälle. Sitä on vaikea oikaista vanhojen vinojen ja notkojen rakenteiden päälle järkevästi. Myöskään kerroksittainen rakentaminen ei ole järkevää ja tarkoituksenmukaista. Katon osalta räystäskoteloiden paksuus ja otsalautojen korkeus kasvaa suhteettoman paljon, jos rakenteita vain kasvatetaan vanhan päälle. Jotain vanhaa voi olla mukava jättää alimmaiseksi, mutta kaikkea ei aina kannata pyrkiä säilyttämään. Vanhan rakennuksen sirot muotolinjat voidaan saada myös herkästi pilattua.

4 kommenttia:

  1. Pari postausta luin putkeen!
    On se vaan upea taito, kun saa aikaiseksi jotain käsillään. Korjata vanhaa taas toimivaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin kattotöihin liittyy myös paljon palaveeraamista ja yhteistä suunnittelua työnantajan kanssa.

      Poista
  2. Miten ne vanhat betonitiilet kestää siellä katolla? Ne kun yleensä käsketään heittää pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä katolla kenenkään kuulu kävellä, joten hyvin ne siellä kestää. Ei uudetkaan kattotiilet kestä riskin miehen painoa, joten kattotyöhön on hyvä valikoida kevyemmät tekijät. Kattotiilille kohdistuu normaalisti ainoastaan sääolosuhteiden kuluttava rasitus, eli ei suuria pistekuormia. Vanhojen kattotiilien poisheittäminen on vain markkinapropagandaa ja palvelee kulutusyhteiskunnan etua.
      Omalla katollani on yli kuusikymmentävuotta vanhat sementtikattotiilet, jotka pesin ja maalasin muutama vuosi sitten. Joitakin rikkoutui, kun siellä kävelin, mutta vaihdoin ehjät tilalle.

      Tervetuloa lukijaksi! :-)

      Poista