torstai 1. joulukuuta 2016

Terassityökauden päätös

Omilla työmaillani terassikausi alkoi tänä vuonna keväällä Turussa, kun talven viimeiset räntäsateet vielä hiutaloi niskaan. Nyt terassityökausi päättyi Kaarinassa, jossa tein kaksi samanlaista terassia talon eri puolille.






Esteettinen suunnittelutyö on työnantajien omaa käsialaa, mutta rakennesuunnittelu ja toteutus on omaani. Kun terassi on niinsanotusti katon päällä kelluva, tai makaava, täytyy siinä miettiä, että se on kaikilta osiltaan riittävän vahva ja turvallinen.





Pitkä etukaide on se, jonka tukevuus on erittäin tärkeä. Kun pystytolpat alkavat katon päältä, on tolppien yläpään jäykistäminen ilman vinotukia tms. vähän hankalaa. Mutta tuo kaidekäsipuu, eli ylävaakapuu pitää silloin olla yhtenäinen kulmatolppien välillä ja riittävän vahva ja tukeva. Näissäkin terasseissa kaidepuu menee keskitolppien läpi ehjänä.





2 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä ovat ! Ja huolella tehdyt. On se hienoa, kun jotkut osaa ja saa aikaiseksi. Etenkin tuo työn vaativa kärsivällisyys ... siis pitää malttaa vaan tehdä. Itsellä tuppaa tuo maltti loppua aina.

    Toivotan menestystä - kädentaitajia tarvitaan, toivottavasti myös maksunhetkellä arvostetaan riittävästi. Ja tuo lujuuden ja kestävyyden hallitseminen on myös taito. Puuttuu jopa monelta rakennuspuolen ammattilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :-) Kyllä minulla malttia on palkkatyömailla, mutta omissa projekteissa meinaa olla sama malttamattomuus, kuin monilla muillakin. Kun vanha sanonta kuuluu, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä", niin ei ole puusuutarin mökissäkään terasseja tai muita sellaisia juttuja.
      Hyvin on palkanmaksujutut aina toimineet yksityisten ihmisten kanssa, eikä kukaan ole kalliiksi sanonut, tai maksamista viivytellyt. Joskus oli huona kokemusta rakennusalan yrittäjän kanssa, kun olin sellaisella töissä. Mutta nykyään työsuhteessa vain suoraan toimeksiantajille. Eli ei turhia välikäsiä.

      Poista